Kultamatkailua Lemmenjoella

Unelmia, pettymyksiä, uskoa ja kullattuja toivon siemeniä

Olen Aki Karvonen, syntynyt Helsingissä, Naantalin kautta Inariin ja Lemmenjoelle asettunut. Kesällä 2000 astelin ensimmäistä kertaa Lemmenjoen legendaarisille kultakentille. Nopeasti oivalsin, että tämä on minunkin paikka, tänne minä kuulun. Reilu 20 vuotta jo jokunen lapionpisto myöhemmin tohdin sanoa, jotta oikeassa olin. Lemmenjoen kultamaista, Karukorvenkurusta on muodostunut itselleni tärkein, pysyvin asentopaikka. Kiinnostus kullankaivua ja kullankaivajia kohtaan syntyi luettuani Seppo J. Partasen kirjan Kullan ja luonnon kutsu.

Helppo yhtyä Sepon pistämättömään kiteytykseen kullankaivun olemuksesta: Kullankaivussa on mielestäni nähtävissä samat lainalaisuudet, kuin elämässä ylipäänsä. Paremman huomisen tavoittelua, etsimistä, löytämistä, kadottamista, koko touhun mielekkyyden ja tarpeellisuuden kyseenalaistamista. Lopulta jäljelle jää elämänmuoto ja sopeutuminen, tekeminen.